TRENSSI

Muoti tulee ja menee, mutta trenssi on ja pysyy. Monissa muotilehdissä on ollut juttuja trensseistä, näytöksissä on paljon eri versioita ja moniin kauppoihin saapuu jo trenssejä perinteisestä beigestä, mustaan ja värikkäisiin. Talvea pukkaa päälle ja pakkastakin, silti jos haluat löytää uuden kevät takin kannattaa sen metsästäminen aloittaa jo nyt… toukokuussa voi olla myöhäistä!

Järjestelin vaatekaappiani ja innostuin kokeilemaan mustaa trenssiäni. Trenssini on Dieselin ja materiaali puuvillaa, pinta muistuttaa hieman kulutettua farkkua.. tämäkin on niitä ale-löytöjä parin vuoden takaa. Takkini on rento, samalla tyylikäs ja muodikas. Olen kääntänyt hihansuut remmien päälle, koska ne ovat pitkät. Mielestäni se toimii eikä minun välttämättä tarvitse lähteä lyhentämään hihoja. Kevään tuloon on vielä aikaa, mutta nyt jo odotan innolla koska saan pukeutua trenssiin. 

Trenssi on alunperin 1900-luvun alussa Burberryn brittiarmeijalle valmistama sadetakki. Burberry sai toimeksiannon muokata upseerien takit juoksuhautoihin sopiviksi 1914 ja näin syntyi taisteluhautatakki alias trench coat. Trenssi valmistetaan yleensä paksusta puuvillasta, mutta myös nahasta tai popliinista. Trenssin pituus ylettyy perinteisissä trensseissä polven alle, mutta nykyään mitat voivat vaihdella paljonkin. Trenssissä on yleensä 10 nappia, vyö, pieni ”viitta” takin takana, kiristysremmit hihansuissa tai napit sekä epoletit. 

Muodikkaimmat trenssit ovat pituudeltaan lyhyitä tai polven yläpuolelle. Värit vaihtelevat muodin mukaan, mutta jos haluat valita  varman päälle; valitse musta tai beige. Klassiset värit kestävät aikaa. 



Teksti ja omat kuvat ©samatablogs, Satu Tapola. Muut kuvat internet, muodin historia, Burberry

Kirjoittaja:

Olen muodista, kauneudesta ja hyvinvoinnista kiinnostunut nainen. Asun Helsingissä, toistaiseksi yhdessä poikani ja kissani kanssa. Kirjoitan blogiini mitä mieleeni juolahtaa, joskus ehkä jopa sarkastisestikin. Yritän nauttia elämästä ja sen kaikista puolista täysillä. Koen, että olen kasvanut ihmisenä viimeisten vuosien aikana enemmän kuin koskaan, sen verran on tapahtunut. Uskallan sanoa ääneen ajatukseni, uskallan olla se joka kysyy ja ennen kaikkea uskallan iloita myös muiden puolesta. Juuri nyt koen olevani valmis muutokseen, uuteen suuntaan ja alkuun. Katsotaan mitä elämällä on minulle annettavaa❤️

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.