LINNANPUVUT … vielä kerran!

Linnanjuhlat, toiset inhoaa, toiset ei! Minusta on mahtavaa katsella pukuja, asettaudun mukavasti sohvalle, lasi kuohuvaa ja pientä syötävää! Tänä vuonna erityisesti odotin jotain super upeaa, onhan Suomen 100-vuotisjuhlat. Varsinkin edellisen illan juhlat vei voimat, joten Itsenäisyyspäivä kului hyvän ruuan merkeissä, hieman skumppaa ja löhöilyä.

Onneksi pukeutumisen suunta on muuttunut, jotkut uskaltavat pukeutua tyylikkäällä tavalla näyttävästi ja upeasti. Sitten on aina  ylilyöntejä, täysin juhlaan sopimattomia pukuja tai muuten kamalia virityksiä.

Juhlassa olikin useita upeita pukuja, jotka sopivat kantajilleen täydellisesti. Valitettavasti lehdistö ei heitä noteerannut, vaan oli tietyt ”suosikit”, joita hehkuteltiin. Ja olihan useat puvut toki upeita. Kutsuvieraslista oli mielestäni pienoinen pettymys, sillä samat naamat erityisesti urheilijoista näkyi juhlissa. Mielestäni moni musiikin ammattilainen olisi kuulunut sinne, erityisest JVG, onneksi edes Alma oli kutsuttu! Myös uudet nuoret ja menestyneet suunnittelijat muodin parista oli unohdettu.

Takaisin pukuihin… kammoksun boleroja, ne pitäisi kieltää lailla! En ole koskaan ymmärtänyt miksi ihmeessä kaunis puku pitää piilottaa boleron alle? Ja useinhan se todella peittää koko puvun ja vie ”sen jonkin” mennessään.  Jos kädet ei kestä päivänvaloa, kannattaako miettiä toista ratkaisua? Puku jossa on hihat? Joko pitkät, lyhyet tai              3/4 -hihat. Onneksi tänä vuonna en bongannut montaakaan boleroa tai tunkkaista tafti ynm jakkua….

Tässä poimintoja parhaista ja epäonnistuneista valinnoista. Nämä puvut olivat suosikkejani, upeita, sopivat kantajilleen täydellisesti. Erityisesti Jaana Pelkosen puvu on täydellinen väriä myöten! Eikä edes avara pääntie haittaa. Jaana osaa pukeutua vuodesta toiseen näyttävästi tyylikkäällä tavalla. Yksi suosikeistani!

Muodikas paljetti ja metallin hohto näyttivät upeilta väriä myöten ja toivat juhlaan juhlan tuntua;

Kuninkaalliset linjat ja näyttävät muodot sekä upeat värit:

Sifonkia, näyttäviä kirjailuja ja printtejä, kauniisti laskeutuvia pukuja;

Dramaattista musta-valkoista, upeaa punaista ja kaunista vaaleanpunaista. Upeita leikkauksia unohtamatta.

Näistä alla olevista puvuista en pitänyt; nyt ei ihan ole mennyt valinnat nappiin. Vihreä puku sinänsä kaunis, mutta kangas valinta ja väri eivät ole juhlavia ( tosin jos kangas olisi ollut toinen, värikin saattaisi toimia). Farkku ei kuulu linnan juhliin.. eikä todellakaan näin arkisena kesämekkona… ihan kamala. Merjan puku valintaa en todellakaan ymmärtänyt? Olen sanaton!

Ihana Alma omalle tyylilleen uskollisena; täydellistä! Valkoinen on upea, tosin vaarallinen väri. Myös mallista riippuen puku voi näyttää hääpuvulta eikä juhlapuvulta.

Poronnahka mekko on sinänsä upea, mutta turkis asusteet ovat liikaa. Tosin puvussa on jotain mikä häiritsee minua? Muotokieli? Entäpä sitten omatekoinen valkoinen puku? Kangas on halpa, muistuttaa verhokangasta, näyttää kuin olisi värjääntynyt pesussa.. kauluksesta tulee mieleen merimiehen ns. Aku ankka-paita, patellavyö ja ihan liian iso ja muhkea laukku… vai olisiko käden lämmitin??

Mietin pitkään mikä minua häiritsee sinänsä upeassa ja näyttävässä keltaisessa puvussa? Kunnes tajusin, mittasuhteet!  Mielestäni vyötärölinja laskeutuu alas ja antaa puvusta vaikutelman kuin se roikkuisi kantajansa yllä. Katsoin pukua monesta kuvakulmasta ja siitä päätelmä. Juhlapuku voisi toimia pidemmällä  ja muodokkaammalla henkilöllä. 

Kaiken kaikkiaan upeita pukuja oli useita, ilman boleroa, rohkeasti käsivarret paljaana. Hiuksiin oli panostettu enemmän kuin aikaisempina vuosina, samoin meikkiin ja asusteisiin. Tosin, silmälasit! Kannattaisi hommata piilolinssit tai juhlaan sopivat kevyet kehykset. Eikä niitä täysin epäonnistuneita valintoja ollut kuitenkaan niin paljon… huomasitteko muuten, ilmeisesti saattaja, valkoiset kesähousut ja kullanväriset bootsit? 

Nämä puvut taas sopivat loistavasti väriä myöten kantajilleen ja olivat upeita.. 



©️teksti ja mielipide Satu Tapola/ samatablogs, kuvat; kuvakaappaus internet linnanjuhlat

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s